Yhteystiedot

Porvoo
Puhelin: 040-5636054
Sähköposti: kathrina.helander@pp.inet.fi

Kävijälaskuri

Käyntejä kotisivuilla:294910 kpl

Olgan etsintäpartio, tarina koka päättyi onnellisesti -03

 
 

© 2005 Hanna Väinölä
"
Eläinlääkäri ehdotti leikkausta..."

Julkaistu Hovawartti lehdessä numero 2/2003

Olgan tarina:
E T S I N T Ä P A R T I O

Ihan ensimmäiseksi haluan kiittää kaikkia teitä, jotka olitte mukana Olgaa etsimässä, teidän ansiostanne Olga on vielä hengissä ja voi hyvin.

Oli toukokuun alku ja normaali torstai-ilta. Seuraavana yönä Olga oli oksentanut matolle ja tehnyt pienet kakat lattialle. Koira oli normaalin oloinen perjantaiaamuna, mitä nyt vähän "häpesi" kun oli oksennellut sisälle. Päästin Olgan pihalle, mikäli sillä vielä olisi hätä ja itse rupesin siivoamaan sotkua. En ollut yhtään huolissani, sattuuhan sitä että koira oksentelee. Noin 10 minuutin päästä, kun olin saanut pahimmat sotkut siivottua, menin ulos katsomaan miten koira voi. Tultuani ulos Olgaa ei näkynyt missään. Etsin sitä ensin pihalta, mutta kun ei löytynyt, menin Hildan (meidän toinen hoffi) kanssa lähimetsään huhuilemaan. Etsimme Olgaa tunnin verran, jolloin totesin, että on mentävä töihin ja jätettävä koira metsään (asumme maalla metsän keskellä), tai missä se nyt olikaan.

Työpäivästä ei meinannut tulla mitään ja soitin tunnin välein isälleni, joka oli hälyytetty päivystämään meille, jos Olga ilmaantuisi kotiin. Puolen päivän jälkeen lähdin töistä kotiin ja Olga oli edelleen kateissa. Olin jo todella huolestunut ja soitin pari puhelua kysyäkseni voiko koira lähteä yksin metsään sairastamaan, todennäköisesti voi.
Soitin poliisille ja koirien huostaanottopaikalle ja kerroin Olgasta. Ei ollut siellä. Etsimme Hildan kanssa koko iltapäivän, mutta Hilda ei ollut edes kovin innokas etsimään Olgaa. Ihmettelin sitä, koska Hilda on kovin riippuvainen Olgasta. Pari ystävää oli tulossa auttamaan etsinnöissä, mutta ensin he laittoivat viestin hoffirinkiin, jos jollain olisi koira, joka on koulutettu etsimään toisia koiria. Joku nainen soitti (en muista nimeä mutta kiitos hänelle) ja kertoi tietävänsä tälläisen koiran ja antoi omistajan puhelinnumeron. Soitin hänelle ja hän lupasi tulla terrierinsä kanssa heti. Etsimme koko illan ja koiralla oli kyllä selvästi joku jälki, mutta jouduimme lopettamaan kolmen tunnin jälkeen, kun koira alkoi väsyä ja ulkona oli jo pimeää.

Lauantaiaamuna heti auringonnousun jälkeen laitoin lapun aamupostinjakajalle, jos hän näkisi Olgaa, minkä jälkeen lähdin Hildan kanssa metsään siinä toivossa, että se löytäisi tuoreet jäljet Olgasta, mutta turhaan. Ystäviä tuli lisää etsintöihin ja teimme Olgan kuvasta isot kyltit, joita veimme ulos teiden varsille. Kävimme koputtamassa ihmisten oville ja jaoimme heille kuvia Olgasta puhelinnumeron kera. Havaintoja Olgasta ei ollut tähän mennessä tullut. Soitin vielä yhteen radio-ohjelmaan ja kerroin Olgan tuntomerkit. Iltapäivällä tuli lisää ystäviä koirineen mukaan etsintöihin. Suunnitelmana oli jakaa metsä alueisiin, kaksi ihmistä ja yksi koira per alue. Sovimme ettemme huuda Olgaa, vaan katsomme mihin koirat reagoivat. Emme halunneet säikyttää Olgaa turhilla huudoilla. Tämäkin ilta päättyi tuloksetta ja aloin olla jo todella epätoivoinen. Vaikutti siltä, että koira ei ollut liikkunut missään. Ajatukseni olivat aivan sekavat, toivoin vain löytäväni Olgan elävänä tai kuolleena.
Pahinta oli tietämättömyys. Toinen yö meni taas nukkumatta ja heti aamulla jatkoimme ystävien kanssa etsimistä.

Oli äitienpäiväsunnuntai. Tämän päivän suunnitelmiin kuului etsiä kaikki peltoalueet ja ladot mihin Olga olisi voinut piiloutua. Kaikki muut olivat jo lähteneet matkaan, kun viimeisen ryhmän kanssa kävimme läpi karttaa ja suunnittelimme minne mennä. Silloin soi puhelin ja miesääni kertoi, että Olga makaa pellolla heidän talonsa lähellä ja näyttää huonovointiselta. Hyppäsimme tyttäreni kanssa autoon ja toivoimme Olgan olevan vielä siellä, kun ehtisimme paikalle. Ja olihan se siellä. Itkien kävelimme Olgaa kohti ja vaikka ajatukset olivat sekaisin, tajusin että meidän täytyisi edetä varovasti, koska emme tienneet jos Olga yrittäisi paeta. En uskaltanut heti kutsua Olgaa luokseni vaan juttelin sille ystävällisellä äänellä. Ensin se ei reagoinut mitenkään. Olga makasi takapuoli ja selkä meihinpäin ja hetken luulin sen jo kuolleen. Menimme lähemmäksi koko ajan jutellen. Hitaasti Olga käänsi päänsä meitä kohti ja oli hetki hiljaista. Sitten Olga nousi ylös, kääntyi ympäri ja alkoi hitaasti kävellä meihin päin. Pää ja häntä roikkuivat, mutta se jaksoi kuitenkin aavistuksen verran heiluttaa häntäänsä. Itkien halasin koiraani, Olga oli hengissä(!)mutta erittäin heikossa kunnossa. Saimme koiran autoon ja onnesta itkien ajoimme kotiin kertomaan ilouutisen. Ensimmäinen kommentti kun tulimme pihaan oli kuulemma ollut: "Taisi lähteä karstat Opelista". Vaihdoimme kuskia ja jatkoimme kohti Helsinkiä ja MeVet:iä, jonka tiesin päivystävän sunnuntaisin. Soitin matkalla, että olisimme tulossa. Tässä vaiheessa Olga ei enää reagoinut mihinkään, kipu oli jo niin hurja. Perillä Olgaa tutkittiin heti ja röntgenkuvien perusteella paksusuoli oli paisunut kymmenkertaiseksi. Eläinlääkäri epäili kuoliota suolessa ja ehdoti Olgalle leikkausta, jotta hän pystyisi näkemään missä kunnossa paksusuoli olisi. Hän antoi Olgalle 50% mahdollisuuden säilyä hengissä. Alkoi pitkä odotus ja hämmästykseni huomasin, että suurin osa etsintäpartiosta seisoi eläinlääkäriaseman pihalla. Hoitaja näytti vähän huvittuneelta tullessaan kertomaan väliaikatietoja meille; pihalla häntä tuijotti seitsemän silmäparia jännittyneenä. Uutinen oli iloinen, Olga selviäisi! Myöhemmin eläinlääkäri kertoi, että paksusuolen seinät olivat niin ohuet, että niihin ei uskaltanut koskea, mutta ne näyttivät muuten terveiltä. Olgalla oli tuuria, muutaman tunnin kuluttua suoli olisi todennäköisesti puhjennut itsestään ja silloin koira olisi kuollut. Eläinlääkäri epäili koiralla olleen hirveät kivut ja tuskat siellä metsässä. Saimme Olgan kotiin illalla useiden lääkepurkkien kera ja kehoituksen käydä tiputuksessa muutaman päivän ajan. Suun kautta ei saanut antaa mitään, ei edes vettä. Kävimme tiputuksessa kolmena päivänä, jotta Olga saisi nestettä, noin neljä tuntia kerrallaan, jonka jälkeen siiryimme velliruokintaan; kaksi ruokalusikallista 10 kertaa päivässä. Sitten alkoi jännääminen-toimisiko suoli sittenkään normaalisti? Kesti aina lauantaihin saakka, että Olga kävi kakalla ja se oli voiton merkki! Pystyimme siirtymään erikoiskuivamuonaan ja sen jälkeen suoli on toiminut normaalisti.

Tätä kirjoittaessa on kulunut jo puolitoista viikkoa Olgan katoamisesta. Täytyy sanoa, että kohta 10-vuotias teräsmummo on toipunut todella nopeasti, mitä nyt on vähän laihempi kuin normaalisti. Syy siihen miksi Olga alunperin lähti pihalta, on pelkkä arvaus ja sen tietää ainoastaan Olga itse, mutta todennäköisesti Olga laumanjohtajana ei pystynyt näyttämään heikkouttaan Hildalle, vaan lähti sairastaessaan niin sanotusti "yksin kuolemaan"
Onneksi tapahtuma päättyi hyvin ja toivottavasti saamme vielä viettää monta vuotta tämän muuten niin positiivisen elämänasenteen omaavan koiran kanssa!

Kathrina, Hanna ja Steinroller Hilda