Kirjoitus julkaistu Hovawartti lehdessä numero 4/1998
Kirjoittanut Kathrina Helander.
Kirje Joulupukille!
Kiltti joulupukki! Nimeni on Olga, kai sinä muistat minut? Olen yrittänyt unohtaa nuoruuden kepposet, silloinhan tuli tehtyä joskus vähän tyhmiä juttuja. Muistan miten kiltti sinä olet aina ollut jouluna. On niin kivaa avata tuoksuvia paketteja.
Anna anteeksi, kai sinä ymmärrät, että silloin yhtenä jouluna en voinut vastustaa sitä suklaan määrää mitä joka paikassa oli "tarjolla". Tuli vissiin syötyä vähän liikaa. Kai sinä ymmärrät, että kun syö niin paljon suklaata, tekee mieli syödä jotain suolaista. En voinut sille mitään, että siinä yhdessä kulhossa oli suolaista rasvaa jätetty jäähtymään. Ensin vaan vähän maistoin, mutta sitten...söin kaiken (kuulin, että siinä oli 3 litraa). No, olen aika usein myös kuullut että ahneella on ....loppu, mutta en ajatellut sitä silloin. Voitko joulupukki arvata miten kova jano minulle tuli? Ei tullut kuumana kesäpäivänä pitkän lenkin jälkeenkään niin kova jano. Mamma ja pappa laittoivat minulle monta kuppia vettä yöksi, mutta ei ne riittäneet. Minun täytyi herättää mamma keskellä yötä. Siitä juomisestahan tulee pissahätä, mutta onneks mamma ja pappa ovat niin fiksuja ihmisiä ja ajattelivat jälleen minun parastani. Voitko kuvitella, että mamma joka aina valittaa, että meistä koirista tulee niin paljon roskia sisään, tuo kuusen metsästä sisään ihan minua varten. Kyllä siihen kuusen juurella olikin tosi hyvä käydä pissalle eikä tarvinnut edes herättää mammaa.
Itse asiassa miksi kirjoitan sinulle on oikeastaan anteeksipyyntö tyttäreni Hildan puolesta. Vieläkö jaksat ymmärtää meitä hoffeja? Olisi nimittäin noloa, jos tullessasi et toisikaan yhtään pakettia Hildalle. Olen kyllä yrittänyt selittää, mutta kun Hilda ei oikein tunnu ymmärtävän... Muistan kauhuissani sen päivän kun mamma ja pappa tulivat kotiin eivätkä he päässeet sisälle. Meidän pieni Hilda-vauva oli alkanut sisustussuunnittelijaksi ja järjestänyt kaikki huonekalut uuteen uskoon. Yhden tuolin se oli tutkinut perusteellisesti ja sisältä löytyi vaikka mitä. Sellaiseen vähän isompaan ja painavampaan juttuun, missä pappa usein otti nokoset, Hilda oli kokeillut vetovoimaansa. Ties minne olisi sen vienyt, jos ulko-ovi ei olisi tullut vastaan. Tälläinen meno jatkui ja jatkui vaikka kuinka monta päivää. Sainhan minä onneksi olla rauhassa.
Mamma kyllästyi yhtenä päivänä ja vei meidät meidän lempikauppaan. Siellä on niin ihana tuoksu. Mamma ei ostanutkaan meille mitään hyvää, vaan mamma kokeili Hildalle jotain mitä en ole koskaan nähnyt aikaisemmin. Se oli joku ihmeellinen jutska, joka laitettin Hildan kuonon päälle. Tämän jutskan mamma sitten laittoi Hildalle joka aamu kun lähti ja oli hyvällä mielellä kun tuli kotiin. Kehui jopa, että oli kivaa tulla kotiin kun kaikki tavarat olivat ihan oikeassa paikassa ehjänä. No, minähän vaan ihmettelen, että onko se sitten parempi, että Hilda istuu keittiön pöydällä tämä jutska päällä ja katselee tai haukkuu ohi kulkevia ihmisiä. Melkein niin että minua hävettää!
Sitten muutettiin maalle. Mamma ja pappa oli sitä mieltä, että meidän oli hyvä harjoitella tätä pihavahdin roolia. Ja onhan se hauskaa, varsinkin kun naapurin schäferi tulee aidan toiselle puolelle. Olen käynyt aina silloin tällöin hevostalleilla. Meillä täällä metsässä on melkein samannäköisiä otuksia. Ne lähtee aina karkuun kun me Hildan kanssa tullaan paikalle. Onhan se ihan kivaa juosta niiden perässä, vaikka mamma jääkin sinne taakse huutamaan enkä oikein saa selville mitä se oikein huutaa. Meillä kun on niin kova kiire päästä eteenpäin. Mutta voitko joulupukki kuvitella, että yksi niistä otuksista kerran potkasi minua niin kovasti, etten voinut kävellä kotiin. Sattui niin pirusti. Mammalla oli onneks ihmeellinen laatikko mukana ja siihen kun mamma kertoi mitä oli tapahtunut, niin ei kestänyt kauaa, niin minua tultiin hakemaan autolla sieltä metsästä. Sekin oli vähän noloa. Enhän minä enää juoksisi niiden otuksien perään jos ei Hildakaan juokse, mutta Hildan mielestä se on tosi hauskaa. Täytyyhän minunkin mennä, ainakin varmistamaan, ettei ne isot otukset tee pahaa meidän pienelle vauvalle.
Nyt on tullut talvi ja pakkanen. Eihän meillä ole niin kylmää kun sinulla siellä Korvatunturilla. Kyllä tuo mamma ja pappa kovasti yrittää lämmittää tätä mökkiä. Yksikin ilta kuulin kun mamma sanoi, että tulee kylmä yö, pitää lämmittää kunnolla, että olisi lämmintä vielä aamullakin. Mutta tiedätkö, aamulla meillä vasta kylmä olikin! Tuo minun Hilda-vauva, tosin nyt jo reilu 1 v, herää joka aamu hirvittävän aikaisin ja minä en oikein jaksa joka aamu leikkiä sen kanssa. Tänä kylmänä aamuna Hilda päätti kokeilla pääseekö ulos ihan ilman mammaa ja minua. Ja pääsihän se kun pappa oli unohtanut laittaa ulko-oven lukkoon. Siitähän se ravaaminen alkoi kun Hilda juoksi ulos ja sisään, ulos ja sisään. Joka kerta kun se meni ulos, se oli ottanut jonkun tavaran mukaan. Loppujen lopuksi pihalla olikin sitten kenkiä, lapasia, myssyjä, yksi laukku, taskulamppu, hiusharja, eteisen matto ja sanomalehti. Siinä vaiheessa kun Hilda rupesi haukkumaan lintuja lintulaudalta, heräsi mamma. Siitä en aio sinulle kertoa sen enempää. Sillä mammalla oli ihmeellinen ilme, kun hän sieltä yläkerrasta astui alas keittiöön ja katsoi lämpömittaria....
Kuitenkin toivoisin, että me, myös Hilda, saisimme paljon hyväntuoksusia joululahjoja. Ja haluaisimme myöskin toivottaa kauttasi kaikille tutuilla oikein HYVÄÄ JOULUA!
Terveisin Emo´s Olga ja Steinroller Hilda
